Lauantai-aamuna noin puoli viiden aikaan (auts!) lähdimme ajamaan kohti Rosariota. Ajomatka kestää noin kymmenisen tuntia, eli olimme perillä noin kahden aikaan iltapäivällä.
Näkyy vähän huonosti, mutta tuolta vasemmalla näkyvästä punaisesta rinkulasta aloitettiin matka, ja oikeanpuolimmaiseen punaiseen rinkulaan päädyttiin.
Rosarioon saavuttuamme ajoimme hostisäni siskon, eli hosttätini luokse. Hän asuu miehensä ja viiden lapsensa kanssa upeassa kaksikerroksisessa talossa eräässä naapurustossa kaupungin keskustan ulkopuolella. Paikalle saapui iltaan mennessä myös muita sukulaisia, muun muassa hostisäni kaksi veljeä puolisoineen ja lapsineen sekä hostisoäitini, jonka syntymäpäivät olivat osasyy tähän viikonlopun sukujuhliin. Talo oli siis pullollaan väkeä ja erityisesti pieniä lapsia ympäri taloa juoksennellen! Vanhin lapsista oli 14-vuotias, eli ihan omanikäistä seuraa ei joukosta löytynyt.
Myöhemmin illalla, noin kello kymmenen aikoihin, lähdin tapaamaan Rosariossa asuvaa toista suomalaista vaihtaria Eetua. Menin ensin hänen luokseen ja pääsin vähän tutustumaan hänen perheeseensä. Hänenkin kotonaan oli talo täynnä! Paikalla oli yksitoista henkilöä, eivätkä Eetun hostvanhemmat edes olleet kotona, eli aikamoinen suurperhe siis! Eetun kotoa lähdimme sitten tutustumaan Rosarion yöelämään. Päädyimme purkamaan (taas kerran) näitä fiiliksiä mitä näiden kuukausien aikana on syntynyt. Tämän viikon perjantaina olemme olleet Argentiinassa neljä kuukautta jo! Ihan uskomatonta miten aika menee niin nopeasti.
Palasin hosttätini kotiin nukkumaan ja sunnuntaina oli tiedossa varsinaiset sukujuhlat. Ajoimme Rosarion ulkopuolelle yhden hostisäni veljen luokse, jonne kokoontuivat syntymäpäiväsankari eli isoäiti, kaikki seitsemän sisarusta puolisoineen ja lapsineen, ja oli joukossa eräs serkkukin puolisonsa kanssa. Meitä oli noin kolmisenkymmentä henkeä paikalla eli ihan mukavan kokoinen porukka! Söimme jonkintyyppistä fondueta, eli dippasimme esimerkiksi lihaa, kanaa ja erilaisia vihanneksia pataan, joka oli täynnä höyryävän kuumaa kalajuustolientä. Oli älyttömän hyvää! Pääruoan jälkeen tarjolla oli kolmea erilaista kakkua. Vuosia samanaikaisesti nimittäin täyttivät isoäidin lisäksi myös kaksi lasta!
Syömämme fondue
Sukulaisia ruoan kimpussa!
Edessä keskellä on hostisäni, ympärillä hänen veljensä ja ylärivissä oikealla sisko, siskon vieressä sisarusten äiti eli hostisoäitini. Kuvasta puuttuu yksi veli.
Olin pitkän ajomatkan ja edellisillan jäljiltä niin väsynyt, että jouduin vetäytymään parin tunnin siestalle syönnin jälkeen. Hassua miten päiväunien nukkumisesta on tullut jo tapa! Mitenköhän sitä Suomessa taas pärjää ilman päikkäreitä..
Herättyäni lähdimme hostisän kanssa turistikierrokselle Rosarioon. Hän esitteli minulle kaupungin keskustaa ja erilaisia nähtävyyksiä. Pidän Rosariosta kyllä todella paljon, suurkaupungit ovat aina jotenkin vedonneet minuun. Kyllä mä edelleen olen se kaupunkityttö, ei se muutu mihinkään! Ainut mikä ei Rosariossa napannut oli ilmasto. Mendozan provinssissa ilma on kuivaa ja nyt talvella kylmää, kun taas Rosariossa ilma oli kosteaa ja lämmintä.Olimme keskustassa liikkeellä myöhään ja oli jo pimeää, mutta katuvalot loivat kaupungille kauniin hehkun.
Hostisä rupesi taidekuvailemaan (vahingossa!)
El monumento de la bandera / Monumentti Argentiinan lipulle
El consejo deliberante
El monumento de la bandera toiselta puolen kuvattuna
Keskustakierroksen jälkeen menimme isoäidin luokse nukkumaan. Hän asuu kerrostalossa Rosarion keskustassa ja ikkunasta avautuva Rosario oli hieno näky.
Maanantaina menimme vielä koko suvun voimin tädin luokse syömään yhdessä hampurilaisia. Syönnin jälkeen lähdimme hostisän kanssa ajelemaan takaisin kohti San Rafaelia. Juttelimme matkan aikana kaikesta maan ja taivaan välillä, sillä aikaahan riitti. Yöllä noin yhden aikaan saavuimme kotiin ja painuimme heti nukkumaan. Reissu oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut, ja oli mahtavaa päästä tutustumaan perheeni sukulaisiin, vaikkakin tällä kertaa vain hostisän puolelta. Erittäin iloiseksi minut teki se, että kaikki Rosariossa kehuivat espanjaani ja ihmettelivät kuinka hyvin puhun sitä vain neljän kuukauden jälkeen. Minulle on myös sanottu että minulla ei ole aksenttia, joka paljastaisi että olen ulkomaalainen. Yksi kaveri sanoi, että puheestani ei kuule että olisin toisesta maasta! Tuollaisten asioiden kuulemisesta tulee aina todella hyvä mieli. Toisaalta olin ensimmäisten kuukausien aikana todella ankara itselleni, suutuin itselleni heti jos en tiennyt jotain sanaa tai verbimuotoa, ja pakotin itseni opettelemaan sen. Kyllähän se tuotti tulosta, sillä nyt pystyn puhumaan jo aika hyvin ja ymmärrän lähes kaiken mitä minulle sanotaan, mutta hinta, jonka siitä maksoin, oli kyllä vähän liian kova. En osannut nauttia yhtään ensimmäisistä kuukausista koska minua harmitti liikaa, kun en ymmärtänyt kieltä.
Viime aikoina minusta on myös alkanut tuntua, että olen sopeutunut tänne. Vihdoin ja viimein! Osaan nauttia enemmän enkä ole enää laskemassa päivä kotiinpaluuseen. Aiemmin pidin monia asioita täällä huonompina kuin Suomessa, mutta onnekseni nyt olen oppinut arvostamaan näiden maiden erilaisuuksia, enkä pidä toista huonompana kuin toista. Aamuisin kun herään, en enää tunne kauhua ja uupumusta edessä olevasta koulupäivästä, vaan herään enemmän rentoutuneena, enemmän omana itsenäni. Ennen en nauttinut yhtään ollessani koulussa, en saanut suutani auki ikinä, olin joku käsittämätön kuori entisestä itsestäni. Vieläkään en koe olevani ihan täysin oma itseni, mutta oloni on parantunut huomattavasti. Askel askeleelta uskallan olla enemmän minä. Olen onnellisempi ja rentoutunut enemmän. En vieläkään täysin, mutta huomattavasti enemmän. En osaa selittääkään kuinka ihanalta se tuntuu!
Hostisäni hienosti sanoi että ”Silloin kun lakkaat ajattelemasta mitä muut ajattelevat, kun lakkaat miettimästä mitä uskallat tehdä ja mitä et, silloin olet oma itsesi. Silloin kun olet oma itsesi, olet osa porukkaa ja muutkin pitävät sinusta.”
Tähän filosofiseen lauseeseen on hyvä lopettaa tämänkertainen postaus!
Un beso grande a todos!
Kira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti